Akseli Gallen-Kallelan syntymästä on kulunut 160 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Gallen-Kallelan Museo jalkautuu keskiviikkoiltana 23.4 seminaaritilaisuuteen Sellon kirjaston lavalle kello 16:30 alkaen.

Juhlistamme rakastetun kansallistaiteilijamme elettyä elämää ja taidetta, sekä hänen jälkeensä jättämää perintöään erityisesti Tarvaspään museoalueen näkökulmasta. Tarvaspään ateljeelinnan Akseli suunnitteli viime kädessä tulevaisuuden sukupolvia ajatellen. Museotoiminnan sijoittaminen rakennukseen olikin hänen pitkäaikainen haaveensa.  

Tarvaspäähän Porin seudulla syntynyt ja kasvanut Akseli päätyi lopulta vaimonsa Maryn kautta. Mary Gallen-Kallela (o.s. Slöör) vietti sukunsa omistamalla Albergan kartanon alueella lapsuudenkesiään. Tapahtumassa tulee puhumaan Gallen-Kallelan perheen elämää tutkinut ja Maryn elämäkerran Mary Gallen-Kallela – Olisit villiä villimpi kirjoittanut tietokirjailija Helena Ruuska.

Tutustumme tapahtumassa myös Gallen-Kallelan Museon toimintaan. Juhlistamme museon kuluneita vuosia ja tuomme tapahtumassa näkyväksi museon lähihistoriaan liittyviä hankkeita. Akselin ja perheen Afrikan matkalta tuotuihin kokoelmiin syventynyt Paluu keniaan –näyttelyhanke on ollut museolle erityisen merkityksellinen uuden tiedon tuottamisen, avoimuuden, sekä kansainvälisen yhteistyön lisäämisen ja kulttuuriperinnön jakamisen näkökulmista. Projektista puhuvat tapahtumassa museon näyttelypäällikkö Anne Pelin sekä hankkeen yhteisökoordinaattori David Okelo. 

Tapahtumassa suunnataan katseet myös siihen, miltä Tarvaspää ja sen ainutlaatuinen kulttuuriympäristö näyttävät osana Espoon kaupungin kehittyvää maisemaa. Museonjohtajamme Tuija Wahlroos tulee puhumaan Tarvaspään alueen rakennushistoriasta: miten Gallen-Kallela muokkasi aluetta, mitä hän visioi ja millainen on hänen kädenjälkensä alueella tänään. Tapahtumassa puhuu myös Akseli Gallen-Kallelan Museosäätiön hallituksen puheenjohtaja Johanna Piisi. 

Tapahtuman tarkemman ohjelman löydät tapahtumasivulta.

Tarvaspää kesällä

Ajankohtaista

Tutustu museon ajankohtaisiin näyttelyihin, tapahtumiin, opastuksiin sekä ajankohtaisiin tiedotteisiin.

Ajankohtaista
Akseli Gallen-Kallelan teos Madonna, jonka mallina toimivat hänen vaimonsa Mary sekä vastasyntynyt tytär Impi Marjatta.

Museon kokoelmat

Museon kokoelmat kertovat tarinaansa Akseli Gallen-Kallelan taiteesta, elämästä ja mielenkiinnon kohteista.

Perustietoa kokoelmista

Kokoelmat Finnassa

Kysy museolta

Kokoelmat