Ladataan Tapahtumat

Tervetuloa kuraattorin kierrokselle Sydänmailla-näyttelyyn sunnuntaina 9. kesäkuuta kello 13.

Gallen-Kallelan Museon museonjohtaja ja Sydänmailla-näyttelyn kuraattori Tuija Wahlroos esittelee tutkimukseensa perustuvan, Akseli ja Mary Gallen-Kallelan Kainuuseen ja Vienan Karjalaan suuntautunutta häämatkaa käsittelevän näyttelyn yleisölle.

Wahlroosin tutkimus tuo esille uutta tietoa tarunhohtoiseksi muodostuneesta matkasta, josta taiteilijakarelianismin katsotaan alkaneen. Matka oli nuorenparin ensimmäinen yhdessä koettu seikkailu, jonka muistoihin palattiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin.

 

Kuraattorin kierros korvaa päivän avoimen yleisöopastuksen. Gallen-Kallelan Museon yleisötilaisuudet järjestetään taide-, rakennus- ja yleisöturvallisuutta noudattaen. Opas kertoo ohjeet opastuksen aluksi. Kiertävällä opastuksella osallistujia voi olla enintään 25. Paikkaa ei voi varata etukäteen.

Olethan yhteydessä museon asiakaspalveluun, jos sinulla on kysyttävää!

Tietoa esteettömyydestä

Tutustuthan museon esteettömyystietoihin sekä turvallisemman tilan ohjeisiin ennen museovierailua. Esteettömyystiedoista löydät tärkeää tietoa parkkipaikan ja wc-tilojen sijainnista sekä rakennusten esteettömyydestä.

Esteettömyys

Turvallisemman tilan ohjeet

Esteettömyys
Tarvaspää kesällä

Ajankohtaista

Tutustu museon ajankohtaisiin näyttelyihin, tapahtumiin, opastuksiin sekä ajankohtaisiin tiedotteisiin.

Ajankohtaista

Gallen-Kallelan Museo

Taiteilija Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) suunnittelema ja rakentama Tarvaspään ateljeelinna esittelee vaihtuvissa näyttelyissä Gallen-Kallelan ja hänen aikalaistensa taidetta ja elämää sekä nykytaidetta. Museo tarjoaa monipuolista toimintaa ja tapahtumia sekä toimii Akseli Gallen-Kallelaan liittyvän tiedon keskuksena.

Tervetuloa tutustumaan tuttuun ja tuntemattomaan taiteilijaan, Akseli Gallen-Kallelaan!

Kahvia ja kulttuuria

Cafe Zoceria Tarvaspää

Ajankohtaista