Kuolleen Lemminkäisen konservointi ja kehystys
Kuolleen Lemminkäisen konservointi
Lemminkäinen konservoitiin keväällä 2018. Vauriokartoituksessa todettiin teoksen pinnan olevan löystynyt ja vääntynyt. Teoksessa oli kulumia ja väri-irtoamia sekä vanhoja korjauksia. Pinnassa havaittiin hieman pintalikaa ja taustassa pölyä. Kuolleen Lemminkäisen suurin ongelma oli kuitenkin sen kehyksen kiero luonne. Kiilapuu, jolle kangas oli pingotettu, oli oksaista ja eläessään puu veti teosta mutkalle. Vääntynyt rakenne vaikeutti teoksen ripustamista ja oli riski sen säilymiselle.
Konservoinnissa teos dokumentoitiin ja puhdistettiin pölystä, pinnalle tehtiin maalinkiinnitys, pintapuhdistus sekä pinnan kiillon tarkistus. Kiilapuu suoristettiin purkamalla se osiin, jyrsimällä osa vanhasta puuaineksesta pois ja korvaamalla aines uudella. Uutta kiilapuulle pingottamista varten kankaan reunoihin lisättiin tukikankaat pellavakankaasta. Reunojen ja vanhan korjauksen värinpuutokset restauroitiin. Lopuksi teos kiinnitettiin uuteen kehykseen.
Teoksen kehystys purettiin konservointia varten. Kiilapuun yli taitettu kankaan osa oli teoksen ylälaidassa maalattu reunaan saakka ja on on selvästi leikattu irti suuremmasta maalatusta kankaasta. Kuollut Lemminkäinen oli alunperin osa samaa kangasta kuin Gallen-Kallelan tunnettu symbolistinen maalaus Ad Astra.
Konservoinnin suoritti Konservointipalvelu Prima Art Oy:n konservaattori Irina Shestakova.
Kuolleen Lemminkäisen kehystys
Kiilapuun suoristuksen vuoksi teokselle piti rakentaa konservoinnin yhteydessä uusi kehys. Kehyksiin otettiin mallia Serlachius-museoiden kokoelmaan kuuluvasta vuotta myöhemmästä Lemminkäisestä, jonka kehykset ovat Akseli Gallen-Kallelan itsensä tekemät.
Koska teoksen kankaan reunat olivat vuosikymmenien aikana kuluneet, reunoihin lisättiin pingottamista varten tukikankaat pellavakankaasta. Kehystystä varten vääntynyt kiilapuu purettiin osiin ja vääntynyt pitkä sivu korjattiin uudella puuaineksella. Maalaus pingotettiin kiilapuuhun alkuperäisillä nuppineuloilla.
Uusi kehys valmistettiin petsatusta ja lakatusta mäntyprofiilista. Teoksen tausta suojattiin happovapaalla aaltopahvilla ja kehystettiin pölytiiviiksi. Teoksen suojaksi kehykseen lisättiin Optium heijastamaton uv-pleksi.
Kehyksen teki Seppo Laakkonen.
Museon kokoelmat
Museon kokoelmat kertovat tarinaansa Akseli Gallen-Kallelan taiteesta, elämästä ja mielenkiinnon kohteista.
Tietopalvelut ja kuvapyynnöt
Tältä sivulta saat tietoa Gallen-Kallelaa koskevien tutkimusaineistojen sijainneista sekä museon kuva- ja tutkijapalveluista.