Tiedote 6.8.2024

Gallen-Kallelan Museossa ennätysvilkas kesä

Gallen-Kallelan Museon Sydänmailla – Kesä Kainuussa 1890 -näyttely on kiinnostanut yleisöä. Sen on jo nähnyt yli 11.000 kävijää, ja museon koko vuoden kävijämäärä on selkeässä kasvussa ollen nyt jo yli 21.000. ”On ollut todella ilahduttavaa nähdä, miten Kainuuseen liittyvä aihepiiri, Akselin ja Maryn häämatkan lähiluenta, innostaa yleisöä.”, kertoo museonjohtaja Tuija Wahlroos, jonka tutkimukseen näyttely pohjautuu. ”Näyttelyssä on myös esillä harvemmin nähtyjä teoksia yksityiskokoelmista, ja Kainuun maisemia on tultu katsomaan runsain joukoin aina Pohjois-Suomea myöten.”

Näyttely on avoinna 15.9.2024 saakka. Näyttelyn yhteydessä julkaistua Sydänmailla -teosta on vielä saatavissa Gallen-Kallelan Museosta, museon verkkokaupasta sekä Kuhmon Juminkeosta.

Gallen-Kallelan Museo sulkee ovensa remontin vuoksi 16.9.2024 

Tarvaspää on yksi Suomen merkittävimmistä 1900-luvun ateljeehuviloista. Museon toimiva ateljeerakennus, puuhuvila Villa Linudd sekä Tarvaspään savusauna ovat rakennussuojelulailla suojeltuja historiallisia arvorakennuksia. Alue on kokonaisuutena inventoitu merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.  

Syyskuussa 2024 alkavia korjauksia on edeltänyt kattavat tutkimus- ja suunnittelutyöt. Remontissa korjataan ns. galleriahuoneen historiallinen kattoikkuna, uusitaan galleriahuoneen peltikate sekä korjataan museon sisäänkäynnin yhteydessä olevan terassin vajoama sekä tutkitaan ja korjataan kaarikäytävän pilareita. Korjaukset ovat osa pidempiaikaista kunnossapitosuunnitelmaa, joka jakautuu vuosille 2024–2029. Villa Linuddissa toimiva Cafe Zoceria Tarvaspää palvelee remontin aikana asiakkaita normaalisti.

Remontin arvioitu kesto on 3–4 kuukautta. Korjaussuunnitelmista vastaa Arkkitehtitoimisto Livady, joka on erikoistunut historiallisten rakennuskohteiden korjauksiin. Urakoitsijana toimii Restaurointi S. Oy. Korjaustöitä ovat tukeneet Espoon kaupunki, Museovirasto sekä Opetus ja kulttuuriministeriö.

Tarvaspää kesällä

Ajankohtaista

Tutustu museon ajankohtaisiin näyttelyihin, tapahtumiin, opastuksiin sekä ajankohtaisiin tiedotteisiin.

Ajankohtaista
Akseli Gallen-Kallelan teos Madonna, jonka mallina toimivat hänen vaimonsa Mary sekä vastasyntynyt tytär Impi Marjatta.

Museon kokoelmat

Museon kokoelmat kertovat tarinaansa Akseli Gallen-Kallelan taiteesta, elämästä ja mielenkiinnon kohteista.

Perustietoa kokoelmista

Kokoelmat Finnassa

Kysy museolta

Kokoelmat