”Siellä oli vielä tietöntä maata, siellä kuvastelivat

vielä taivaanrannalla ääriviivat koskemattoman

sydänmaan, täynnä omaa elämäänsä.”

Akseli Gallen-Kallela

Gallen-Kallelan Museon uusi julkaisu Sydänmailla – Akselin ja Maryn kesä Kuhmossa 1890 perustuu museonjohtaja Tuija Wahlroosin tutkimukseen, jossa valotetaan läheltä Gallen-Kalleloiden kolmen ja puolen kuukauden mittaista Kainuussa oleskelua.  

Akseli (1865–1931) ja Mary (1868–1947) Gallen-Kallelan häämatka kesällä 1890 suuntautui Kainuuseen ja Vienan Karjalaan. Matka oli nuorenparin ensimmäinen yhdessä koettu seikkailu, jonka muistoihin palattiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin.

Matkan aikana työstettiin Aino-triptyykin toista versiota sekä tehtiin luonnoksia Kalevalan kuvituskilpailuun. Ainosta muodostui yhteinen projekti, jossa Maryn eläytyminen vienalaisen naisen rooliin oli oleellista. Kesän aikana nähty tervanpolton kulttuuri teki syvän vaikutuksen. Seudun väki eli köyhyydessä ja myös ”pettuleivän kulttuuri” tuli tutuksi.

Vienan puolelle suuntautuneilla tutkimusmatkoilla oli mukana myös Pariisin opiskelutoveri, ruotsalainen taiteilija Louis Sparre (1863–1964), joka liittyi nuoren parin seuraan Kuhmossa. Akseli, Mary ja Louis Sparre vierailivat Rimmillä sekä Venäjän puolella Sappovaarassa, Akonlahdella ja Miinoassa. Taitelijat maalasivat, keräsivät matkallaan kokoelmiinsa esineitä ja valokuvasivat paikallista elämää. Vienan retkien oppaana toimi Renne Haverinen (1850–1898) Matokankaan torpasta.

Gallen-Kallela hyödynsi Kainuussa ja Vienassa kokemaansa myöhemmissä Kalevala-aiheissaan sekä Pariisin maailmannäyttelyn ja Jusélius-mausoleumin freskoissa. Hänen ensimmäinen ateljeekotinsa Kalela (1895) oli esimerkki karjalaisen rakennustyylin sovittamisesta uuteen suomalaiseen tyyliin. Matkan aikana ja sen jälkimainingeissa syntyivät muun muassa teokset Vuokatti ja Pöllyvaara, Pettuleivän virttä laulava tyttö, Madonna, Vanitas sekä Mary ompelee karjalaistuvassa.

Wahlroosin tutkimus tuo esille uutta tietoa tarunhohtoiseksi muodostuneesta matkasta, josta taiteilijakarelianismin katsotaan alkaneen. Kareliaanien luomaa, kansanrunouden ja Kalevalan inspiroimaa taidetta leimasi realismin ohella romanttinen, kansanelämää idealisoiva piirre, joka jalostui 1890-luvulla kansallisromantiikaksi.

Sydänmailla – Akselin ja Maryn kesä Kuhmossa 1890, teos julkaistaan yhteistyössä Juminkeko-säätiön kanssa kesäkuussa.

Tilaa Sydänmailla – Akselin ja Maryn kesä Kuhmossa 1890 verkkokaupastamme!

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Kansi_Sydanmailla_2_etukansi-804x1024.jpg
Tarvaspää kesällä

Ajankohtaista

Tutustu museon ajankohtaisiin näyttelyihin, tapahtumiin, opastuksiin sekä ajankohtaisiin tiedotteisiin.

Ajankohtaista
Akseli Gallen-Kallelan teos Madonna, jonka mallina toimivat hänen vaimonsa Mary sekä vastasyntynyt tytär Impi Marjatta.

Museon kokoelmat

Museon kokoelmat kertovat tarinaansa Akseli Gallen-Kallelan taiteesta, elämästä ja mielenkiinnon kohteista.

Perustietoa kokoelmista

Kokoelmat Finnassa

Kysy museolta

Kokoelmat