The Kalevala – Living Epic Heritage (Finland) – European Heritage Label Site 2023 -video on julkaistu
Minna | 6.5.2024
Karjalaisista ja suomalaisista kansanrunoista ammentava Kalevala on osa yleiseurooppalaisia aatevirtauksia ja eeposperinteitä.
Kalevalalle myönnettiin Euroopan kulttuuriperintötunnus keväällä 2024. Euroopan komissio myöntää tunnuksen EU:ssa sijaitseville kohteille, jotka ovat Euroopan historian, kulttuurin ja yhdentymisen kannalta avainasemassa. Yhteensä EHL-tunnuksia on myönnetty 67 kohteelle vuodesta 2013 alkaen.
Euroopan komissio perusteli päätöstään seuraavasti:
”Karjalaiseen ja suomalaiseen suulliseen perinteeseen perustuva Kalevala on yksi 1800-luvun vaikutusvaltaisimpia eepoksia. Sen lisäksi että Kalevala on tärkeä osa karjalaista ja suomalaista kulttuuriperintöä, se on myös osoitus eurooppalaisten kulttuurien ja identiteettien vuorovaikutuksesta ja monikerroksisuudesta.”
Suomi haki Euroopan kulttuuriperintötunnusta Kalevalalle keväällä 2023. Valinnan Suomen edustajasta teki opetus- ja kulttuuriministeriö Museoviraston esityksestä. Tunnukseen liittyvän hankkeen toteuttaja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura yhdessä Kalevalaseura-säätiön, Gallen-Kallelan Museon, Juminkeko-säätiön, Parppeinvaaran runokylän sekä laajan yhteistyöverkoston kanssa. Verkostoon kuuluu monia Kalevalaan, karjalaiseen kieleen ja kulttuuriin sekä pedagogiikkaan erikoistuneita toimijoita.
Video on saanut tukea Euroopan unionilta Luova Eurooppa -ohjelman kautta ja se on tuotettu osana EHL-hanketta. Luova Eurooppa on EU:n rahoitusohjelma, joka tukee luovien alojen eurooppalaista yhteistyötä.
Ajankohtaista
Tutustu museon ajankohtaisiin näyttelyihin, tapahtumiin, opastuksiin sekä ajankohtaisiin tiedotteisiin.
Museon kokoelmat
Museon kokoelmat kertovat tarinaansa Akseli Gallen-Kallelan taiteesta, elämästä ja mielenkiinnon kohteista.