Esteettömyys ja ohjeita museovierailulle
Museon pysäköintialue sijaitsee Gallen-Kallelan tiellä musealueen ulkopuolella. Parkkipaikalta museorakennukseen saavutaan ylämäkeen hiekkatietä pitkin.
Museoaluella sijaitsevat puuhuvilassa toimiva kahvila, museorakennuksena toimiva ateljee sekä savusauna.
Museoalueelle johtaa pelastustie, eikä sille saa pysäköidä ajoneuvoja. Jätäthän siis ajoneuvosi parkkipaikalle tai tien varteen.
Museoalueelle saa kuljettaa henkilön, jonka toiminta- tai liikkumiskyky tai kyky suunnistautua on rajoittunut.
Invapysäköinti on sallittu kahvilarakennuksen kivijalan vieressä sille varatulla paikalla. Muualle piha-alueelle ei saa pysäköidä turvallisuussyistä ilman erillistä lupaa.
Museoon pääsee sisälle kiinteää, kaiteellista liuskaa pitkin. Ulko-ovessa on kynnys.
Museolla on käytössään irtoliuskat, jotka mahdollistavat sisäänpääsyn myös pyörätuolilla. Ovet on mahdollista avata leveämmäksi.
Museon sisätiloissa on matala kynnys kuljettaessa eteisestä ateljeehen.
Näyttelytiloissa on tuoleja levähtämistä varten
Huomioithan, että tornikerroksiin johtaa jyrkkä portaikko, jossa ei ole kaidetta. Kiviportaita ylimpään tornihuoneeseen on lähes 60.
Yläkerran näyttelyaineistoihin on mahdollista tutustua pohjakerroksessa ja huoneisiin voi tutustua virtuaalisesti. Talon virtuaaliesittelyn löydät tästä linkistä.
Museossa on tarjolla ääniopas, jota voi kuunnella omalla älypuhelimella. Näyttelytilasta löydät myös paperisia talo-oppaita. Talo-oppaat kertovat rakennuksen historiasta ja Akseli Gallen-Kallen ja hänen perheensä elämästä Tarvaspäästä. Oppaat löydät tästä linkistä.
Museosta voi varata kuvailutulkatun kierroksen tavallisen opastuksen hinnalla.
Museorakennuksen historiasta ja Akseli Gallen-Kallelasta on saatavilla tietoa myös pistekirjoituksella.
Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita museoon. Muut lemmikit eivät ole teos- ja asiakasturvallisuuden vuoksi tervetulleita museorakennukseen.
Pienen lapsen kanssa liikkuvat voivat lainata kantoreppua.
Museon wc-tilat sijaitsevat kahvilarakennuksen aulassa.
Kahvilarakennukseen on kolme porrasta ja kapea, kaiteellinen invaliuska. Kahvilarakennuksen esteettömyyttä pyritään parantamaan vuoden 2024 aikana.
Museo tarjoaa kuvallisen oppaan museovierailun suunnitteluun, joka sisältää lisätietoja museoalueesta ja -rakennuksesta. Lue lisää ja lataa tästä linkistä.
Turvallisempi tila
Gallen-Kallelan Museo on sitoutunut toiminnassaan noudattamaan turvallisemman tilan ohjeistuksia. Ohjeistusta noudatetaan museon opastuksilla, tapahtumissa sekä museokäyntien aikana.
Haluatko tietää lisää?
Onko Tarvaspään ateljeelinnan historia entuudestaan tuntematon? Haluatko tietää lisää Akseli Gallen-Kallelasta tai tutustua kahvilarakennuksen historiaan?
Gallen-Kallelan Museo
Taiteilija Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) suunnittelema ja rakentama Tarvaspään ateljeelinna esittelee vaihtuvissa näyttelyissä Gallen-Kallelan ja hänen aikalaistensa taidetta ja elämää sekä nykytaidetta. Museo tarjoaa monipuolista toimintaa ja tapahtumia sekä toimii Akseli Gallen-Kallelaan liittyvän tiedon keskuksena.
Tervetuloa tutustumaan tuttuun ja tuntemattomaan taiteilijaan, Akseli Gallen-Kallelaan!

Ajankohtaista
”Kuin kaunista kuvaa katselen tätä kaikkea.”
Paluu Keniaan -näyttely esittelee kattavan kokoelman Akseli Gallen-Kallelan Itä-Afrikan matkan aikana syntyneitä maalauksia sekä taiteilijan keräämää etnografista ja eläintieteellistä aineistoa.
Lue lisääGallen-Kallelan Museon ukrainankielinen ääniopas on julkaistu Suomen Museoliiton tuella.
Lue lisää