Ladataan Tapahtumat

Kuraattorin kierros näyttelyyn sunnuntaina 7.12.2025 klo 13

Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn kuraattorin johdolla! Alkumetsä, Pentti Linkolan jalanjäljillä -näyttelyn kuraattori ja valokuvaaja Taneli Eskola kertoo näyttelyn keskeisinä visuaalisina elementteinä toimivista maisemavalokuvistaan sekä näyttelyn teemoista. Eskolan valokuvat muodostavat yhdessä tietokirjailija Anneli Jussilan kirjaan pohjautuvien näyttelytekstien ja vanhan taiteen kanssa kokonaisuuden, joka vie matkalle Akseli Gallen-Kallelan ja Pentti Linkolan maisemiin sekä suomalaiseen luontoon.

Näyttelyn maisemallisena keskipisteenä on Vanha-Häme, joka oli Linkolan määrittelemän Runo-Suomen keskeinen alue – ja samalla myös Gallen-Kallelan metsäisten maisemateosten alkukoti. Eskolan maisemavalokuvat ovat nykytaidetta, mutta niissä on piirteitä yli satavuotiaista maisemamaalauksista. Yhtäläisyyksiä korostavat töiden vedostus, kehystys ja värisävyjen tulkinta. Tarkkanäköiset yksityiskohdat rinnastuvat avariin panoraamoihin havainnollistaen erilaisia metsätyyppejä ja niiden tunnuslajeja, kasveja ja lintuja. Näyttelyssä valotetaan myös metsätyyppien suhdetta kulttuurimaisemaan. Näyttelyssä esillä olevat valokuvat ajoittuvat 1970-luvun alkupuolelta vuoteen 2025. Luonnonperintösäätiön suojelemien metsien kuvat on otettu kolmen viime vuoden aikana, osin yhdessä Anneli Jussilan kanssa tehdyillä retkillä.

Kierrokselle pääsee mukaan museon pääsymaksulla, Museokortilla tai Kaikukortilla. Gallen-Kallelan Museon yleisötilaisuudet järjestetään taide-, rakennus- ja yleisöturvallisuutta noudattaen. Kiertävällä opastuksella osallistujia voi olla enintään 25. Paikkaa ei voi varata etukäteen. Olethan yhteydessä museon asiakaspalveluun, jos sinulla on kysyttävää!

Kuva: Taneli Eskola, Suur-Päijänne, Korpilahti 2024.

Tietoa esteettömyydestä

Tutustuthan museon esteettömyystietoihin sekä turvallisemman tilan ohjeisiin ennen museovierailua. Esteettömyystiedoista löydät tärkeää tietoa parkkipaikan ja wc-tilojen sijainnista sekä rakennusten esteettömyydestä.

Esteettömyys

Turvallisemman tilan ohjeet

Esteettömyys
Tarvaspää kesällä

Ajankohtaista

Tutustu museon ajankohtaisiin näyttelyihin, tapahtumiin, opastuksiin sekä ajankohtaisiin tiedotteisiin.

Ajankohtaista