Pianisti Tiina Karakorven luoma Maryn sormenjäljillä -konserttisarja esittelee taiteilija- ja ajattelijanaisia eri vuosisadoilta. 

Akseli Gallen-Kallelan vaimo Mary Gallen-Kallela (1868 – 1947) oli taitava pianisti. Hänen edistysmielisessä lapsuudenkodissaan harrastettiin kirjallisuutta ja taiteita, ja seurattiin yhteiskunnallisia kiistakysymyksiä. Tarvaspäähän kerääntynyt nuottikirjasto kertoo siitä, minkälainen näkymä Maryllä oli musiikin tekemiseen. Nyt järjestettävä konserttisarja peilailee historiallisten naisten toimintaa Maryn soittaman musiikin ja elämänvaiheiden kautta. Maryn sormenjäljillä – konserttisarjassa esiintyy kiinnostavia muusikoita ja puhujia, ja konserteissa kuullaan kuhunkin teemaan sävellettyjä, uusia naissäveltäjien teoksia. 

Konserttisarjan taustalla on pianisti Tiina Karakorpi, joka esiintyy säännöllisesti solistina ja kamarimuusikkona. Karakorpi valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin tohtoriksi 2016. Väitöksen aiheena oli säveltäjä, pianisti Fanny Mendehlsson. Opintojaan hän on täydentänyt myös Tukholmassa Edsbergin kamarimusiikkipainotteisessa koulussa, Roomassa (Accademia Internazionale Musicale di Roma) sekä ECMA:ssa (European Chamber Music Academy).   

Hän on soittanut muun muassa Tapiola Sinfoniettan ja Vatikaanin orkesterin solistina sekä esiintynyt useilla musiikkifestivaaleilla Suomessa ja ulkomailla.   

Jatko-opintojen jälkeen Karakorpi on jatkanut naistutkimusta ja hakeutunut tekemään projekteja, joita kokee merkittäviksi. Yksi tutkimuksen kohteista on ollut Akseli Gallen-Kallelan vaimon Mary Gallen-Kallelan ura pianistina.

Tutustu konserttisarjan toiseen osaan tästä linkistä.

Tarvaspää kesällä

Ajankohtaista

Tutustu museon ajankohtaisiin näyttelyihin, tapahtumiin, opastuksiin sekä ajankohtaisiin tiedotteisiin.

Ajankohtaista
Akseli Gallen-Kallelan teos Madonna, jonka mallina toimivat hänen vaimonsa Mary sekä vastasyntynyt tytär Impi Marjatta.

Museon kokoelmat

Museon kokoelmat kertovat tarinaansa Akseli Gallen-Kallelan taiteesta, elämästä ja mielenkiinnon kohteista.

Perustietoa kokoelmista

Kokoelmat Finnassa

Kysy museolta

Kokoelmat